keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kehityskohteet

Lillin kehittämisen kohteet:
1. "osaan laatia yrityksen kannattavuuslaskelmia." Emme ole koulussa tai muutenkaan käyneet läpi kyseistä kohtaa. Haluaisin kuitenkin ymmärtää tämän asian, koska siitä on hyötyä monessakin suhteessa.
2. "Osaa edistää toiminnallaan yrityksen tai organisaation kustannustehokkuutta ja tuloksellisuutta." Työelämässä olen ollut vain harjoittelijan tai kesätyöläisen roolissa, joten se on tuntunut hieman vieraalta. Olen kyllä omassa mielessäni saattanut pohtia kuinka saada liikkeestä kannattavampi, mutta en ole uskaltanut tai viitsinyt sanoa niistä sitten kenellekkään. Haluaisin kuitenkin saada ajatukseni esiin jossain yhteydessä jossain vaiheessa ja saada ajatuksilleni mielipiteitä esimerkiksi muilta liikkeen työntekijöiltä. Haluaisin kuulla alalla pidempään olleilta, onko ajatukseni osunut lainkaan oikeaan ja onko ideat yhtään kehittämiskelpoisia.
3. "Osaa arvioida mahdollisuuksiaan tuotteistaa hiusalan toimintamahdollisuuksia."
En ymmärrä mitä tarkoittaa tuotteistaa hiusalan toimintamahdollisuudet. Haluaisin kyllä toki tietää, koska siitä varmasti on hyötyä.
Sannan kehittämisen kohteet:
1. "Osaa suunnitella yrityksen talouden hoidon ja selvittää yrityksen toiminnan edellyttämät resurssit."
Emme ole käyneet läpi yrityksen taloudenhoitoa tms., joten en tällä hetkellä osaisi sitä suunnitella.
2. "Osaa tehdä yrityksen tarvitsemat logistiset ratkaisut."
Ei harmainta hajuakaan mitä tuo tarkoittaa. ;)
3."Osaa tehdä yrityksen riskienhallinta analyysin."
Tästäkään osa-alueesta en ole koskaan kuullut, todennäköisesti sillä pyritään hallitsemaan olemassa olevat riskit, joita yritysmaailmassa voi eteen tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti