maanantai 23. marraskuuta 2009
Palaute ja arviointi
Mielestämme on ollut ihan hauska toimia pareittain ja tehdä tehtäviä näin kotosalla. Toisaalta myös tehtävät ovat olleet haastavampia kuin oletimme, ja joskus on kyllä ollut sellainen olo ettei näistä kyllä selviä millään. Muutamat tehtävät ovat olleet niin laajoja ettei annettu aika ole riittänyt. Toisaalta tässä on saanut kokea sellaisia oivaltamisen hetkiä, kun on ihan itse osannut toteuttaa jotain hyvin vaikeaa ja älynnyt sen. Jotkut asiat ovat jääneet hieman enemmän pimentoon, kun taas esimerkiksi verotuksesta ja alveista olemme päässeet hyvin perille. Olemme ylpeitä kannattavuuslaskelmistamme, jossa koimme suuria oivaltamisen tunteita. Se jäi meitä harmittamaan kun emme heti alussa hokanneet että tehtävät liittyvät toisiinsa, esimerkiksi yhtiömuotoa valittaessa emme tienneet, että se on se yhtiömuoto jota tulemme käyttämään liikesuunnittelua tehdessä. Sannan mielestä ei olisi oppimisen kannalta niin hyvä juttu toteuttaa tätä muilla, Lillin mielestä taas tämä on ollut ihan hyvä juttu, on joutunut niin paljon itse ajattelemaan ja pähkäilemään että kyllä se on tuottanut tulosta. Kirjoitimme alussa kehittämisen kohteiksi mm. että emme osaa tehdä kannattavuuslaskelmia, niin nyt ainakin sen osaamme!
Tilinpäätös-analyysi
Tilinpäätös on mielestämme toteutettu aika pelkistetyllä tavalla. Taloudellisesti yritys tulkintamme mukaan on mennyt tappiolle. Tilikauden päättymishetkellä talous on ollut ok, mutta tilikauden toiminnan tulos on ollut kehnompi. Mielestämme ennen perustamishetkeä ei ole tehty kunnollisia kannattavuuslaskelmia.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Kirjanpito-analyysi
Linkki 1.
Kirjanpito esimerkki oli selkeä ja helposti luettavissa. Sitä oli helppo ymmärtää, vaikka ei niinkään ole ennen kirjanpitoa nähnyt. Näyttää toisaalta hieman "amatöörin" tekemältä, koska se on ehkä melkein liiankin luettavissa, eikä näytä niin ammattimaiselta.
Linkki 2.
Kirjanpito oli hieman epäselvä ja vaikeaselkoinen, mutta toisaalta se näytti ammattimaisemmalta. Tovin tutkiskelun jälkeen rupesimmekin oivaltamaan sen ideaa. Tulot ja menot oli kirjattu selkeästi ja se rupesikin kaikenkaikkiaan näyttämään melkein selvemmältä kuin linkki1. "debittiä ja kredittiä" (pankki ja luotto, eikö?) emme heti hoksanneet, mutta nekin selvenivät sitten lopulta.
Itse käyttäisimme mieluummin esimerkki 2.

perjantai 20. marraskuuta 2009
palvelujen ja kotihoitotuotteiden hinnoittelu
Myyntitulot: Työaikamme on 8h/päivä (liike auki viitenä päivänä viikossa). Kahdeksan tunnin työpäivään mahtuu molemmille meille keskimäärin 5 väri+leikkaus työtä. Väri+leikkaus maksaa keskimäärin 80€/työ. Tämä kerrottuna päivää kohden ja alvien (8%) kanssa tekee 864€ ja kuukaudessa 18 144€. Tuotteita myymme keskimäärin neljälle asiakkaalle päivässä. Tuotteiden keskimääräinen hinta on 20€. Tämä tekee päivää kohden 80€. Tämä kerrottuna päivää kohden ja alvien (22%) kanssa tekee 97.5€ ja kuukaudessa se tekee 2 047.5€
MYYNTITULOT YHTEENSÄ: 20 191€/KK
Muuttuvat kulut: Aineita menee asiakkaille väriä n.60ml ja hapetetta saman verran. Tuubissa on 60ml väriä ja se maksaa n.8€. Hapete pullo missä on 1l maksaa n. 20€. Siitä riittää n. 16 kertaa, jos sitä menee keskimäärin 60ml per asiakas. Yhden asiakkaan väri maksaisi siis noin 9 euroa meille. tämä kerrottuna päivää kohden, eli kymmenellä on 90€. kuukaudessa tästä tulee 1890€. Yksi myyntituote maksaa meille noin. 10€, tekee tämä siis 40€ jos ostajia on neljä päivässä ja yksi ostaa yhden tuotteen. kuukaudessa tämä tekee 840€. Yhteensä siis 2 730€.
= MUUTTUVAT KULUT YHTEENSÄ: 6 730€/kk
MYYNTITULOT 20 191/kk- muuttuvat kulut 6 730€/kk on MYYNTIKATE: 13 461€/KK
PALVELUHINNASTO:
Hiusten muotoiluleikkaus 45 min 25€
Otsahiusten leikkaus 10€
Lasten hiusten leikkaus (alle 7v) 20€
Kampaus
Lyhyet–puolipitkät hiukset alk. 25€
Juhlakampaus 30-45€
Hääkampaus 60€ (sis.koekampaus)
Hiusten värjäys tai raidoitus
Lyhyet ja puolipitkät hiukset 61.40€
Pitkät hiukset 80€
Hiusten värjäys alle 1 1/2 h alk.50€
Kihartamiskäsittely alk. 50€
Hiusten pesu 5€
Hiusten ja päänahan hoidot 25€
Erikoishoidot alk.30€
Intialainen päänhieronta 30€
Ripsien ja kulmien kestovärjäys 15€
Ripsien tai kulmien kestovärjäys 8€
Kulmien muotoilu 8€
Kosmetologipalvelut:
Päivämeikki 15€
Iltameikki 20€
Juhla-/häämeikki 30€
Manikyyrit 20€
Rakennekynnet alk.45€
Hinnat sisältävät alv:n(8%, kosmetologipalvelut, päänhieronnat, ripset&kulmat 22%)
KOTIHOITOTUOTTEIDEN HINNAT
Bonacure-sarja
-smooth control shampoo 12€, hoitoaine 14€
-light volume shampoo 12€, hoitoaine 14€
-color save sulfate free shampoo 12€, hoitoaine 14€, tehohoito 17€
-moisture kick shampoo 12€, hoitoaine 14€, tehohoito 17€
-repair rescue shampoo 12€, hoitoaine 14€, tehohoito 17€
-syväpuhdistava shampoo 14€
-silvershampoo 14€
-Q10 shampoo 12€, hoitoaine 14€, tehohoito 17€
-sensitive shampoo 14€, hoitoaine 16€, tehohoito 19€
Osis+ -sarja
- hiuskiinne 500ml vahvuudet 1,2,3 23€
-muotovaahdot 300ml vahvuudet 1,2,3 20€
-marshmellow 18€
-thrill 18€
-mess up 18€
-stickup 18€
-upload 18€
-twin curl 18€
-g.force 18€
- 4-play 18€
- dust it 18€
- buff 18€
- matt explosin 20€
- rock hard 20€
- desing mix (light, rough, gloss, matt, smooth, strong) 20€
- glamour queen 20€
System4-sarja
kaikki shampoot ja hoidot 18€
hinnat sisältävät Alvin 22%

Yrityksen vakuutukset
yrityksellämme on yhteensä kaksi vakuutusta. On vastuuvakuutus, joka on noin 200€/vuosi ja laaja kiinteistövakuutus (kattaa palo-, luonnonilmiö-, vuotovahinko-, murto-, ilkivalta- ja talotekniikan rikkoutumisvakuutukset) joka on noin 300€/vuosi. Meillä on myös molemmilla omat henkivakuutukset sekä vakuutukset tapaturmiin (joka sisältyy henkivakuutukseen), josta tulee noin 1 000 yhteensä meiltä molemmilta, eli 500€ per nenä. yhteensä maksamme siis vakuutuksia 1 500€/vuosi.
torstai 19. marraskuuta 2009
Rahoitus
Alkuinvestoiteihin menee meillä 232 081€, joka sisältää liiketilan oston ja remontin, tuotteet, kalusteet yms. Tarvitsemme laskelmiemme mukaan n. 250 000€, että meillä jäisi vielä investointien jälkeen rahaa yllättäviin menoihin ja hankintoihin 12 912€. Havaitsimme, että meillä olisi itsellämme säästöjä laittaa alkuinvestointeihin yhteensä 70 000€. Se olisi meidän omaa pääomaa. Vieras pääomamme olisi Nordea pankin laina, joka olisi 180 000€. Takaisin maksuaika olisi 10 vuotta, vaikkakin laskimme, että tämän lainan maksamiseen menisi vain 7.5 vuotta jos lyhennämme lainaa 2 000€/kk. Tosin tähän pitää laskea korot, joten sen takia otimme sitten reilummin maksuaikaa. Korkomme on Nordea Prime, joka on ollut 1.11.2009 1.80%. Tarkemmat tiedot koroista ja maksuajoista sekä lainaehdoista saamme sitten pankilta kun käymme rahoitusneuvottelussa.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Yrityksen kannattavuuslaskelmat
Rahoitustarpeen kartoitus
Alkusijoitukset eli investoinnit:
1. Ostimme liiketilan hintaan 200 000€. Liiketila toiminut aiemminkin kampaamona, joten suurta remonttia ei tarvita. Pientä pintaremonttia joudumme kuitenkin tekemään, mm. tapetointia ja maalausta. Myös pesupaikat/työpisteet uusimme. Remonttirahamme on 5 000€, johon sisältyy pesupaikkojen/työpisteiden asennus.
2. Koneet ja laitteet: 2x lämpökoje 2 400€ tilataan Suomen Saksitukusta, kuljetuksesta vastaa Itella Oyj:n Keltainen Kuljetus. Saamme tilauksen ilman toimituskuluja. Pesutornin hinta on 2 000€ ja jääkaapin 300€, ne ostimme Mustasta Pörssistä. Niiden kuljetuksen ja asennuksen hoitaa pakettiauton omaava ystävämme. Sama avulias ystävämme kuljettaa ja kasaa pukukaapit, jotka ostimme Sotkasta hintaan 500€. Näissä kaikissa hinnoissa on ALV(22%) jo laskettuna.
3. Kalusteet: Asiakastuolit 2 400€, peilit 600€, pesupaikat 3 600€, satulatuolit 300€, sohva 710€, kassapöytä 850€, tilaamme Luxus kalusteelta. Toimituskuluista emme tiedä, firma sijaitsee Oulussa. Kysyimme firmalta, mitä maksaisi kuljetus Lahteen, mutta meille ei ole vastattu. Tarvikkeet, työvälineet tilaamme Hairmaililta (eurobook-kuvasto) olemme laskenneet alkuinvestointikustannukseski näiden osalta 2 665€. Aineet eli hisuvärit, perm.aineet, shampoot yms. tilaamme pääsääntöisesti Henkel Nordic Oy:ltä. Olemme laskeneet hinnaksi 4 200€. Muut hankinnat suoritamme itsenäisesti mm. kahvit, tiskiaineet, mikro, pesuaineet yms. ja näiden hinnaksi tulee n.377€, ja nämä sisältävät jo Alvin. Kalusteiden, tarvikkeiden ja aineiden alvin osuus 8 376€. =INVESTOINNIT YHTEENSÄ: 232 081€
Toiminnan aloittamisesta aiheutuvat kustannukset:
1. Yrityksen käyttöraha: Pankista otamme lainaa 250 000€, joista menee alkusijoituksiin (liiketilan kustannukset, kalustekustannukset, tarvikkeet, tuotteet, mainonta jne..) 237 088, eli käyttörahaa näiden jälkeen jää 12 912€.
2. Perustamiskustannukset ovat 237 088€ (sis. mainonta)
3. Markkinointimme tulee maksamaan kuukausittain n. 3 470€ (sis. kuukausittain 1/4 sivun kokoinen ilmoitus Anna-lehdessä, Uusi Lahti lehdessä ilmoitus logolla viikoittain, ess:n osta&myy palstalla joka keskiviikko.)
4. Maksamme liiketilasta yhtiövastiketta 200€/kk. Liiketilasta maksamme pankille lainaa pois 2 000€/kk. Sähkölaskumme on n. 150€/kk ja vesimaksu n. 100€/kk.
5. Toiminnan alussa sovimme, että palkkaa nostetaan 2 000€ per nenä nettona. Vuokratuolilaiset saavat itse tekemästään työstä palkkansa.
6. Käteisvarat: Pohjakassamme on 200€ per päivä, sen laskemme aamuisin. Pankkilainasta jäävä käyttöraha 12 912€ hyödynnetään hankintoihin.
7. Varastossa meillä tuotteita 2 000€ edestä.
8. Lainaa lyhennämme 2 000€ per kk. Veroprosenttimme on 18.5%, johon lisätään työeläkevakuusmaksu 4.3% ja työttömyysvakuusmaksu 0.2%. Näin bruttopalkastamme (2 600€) vähennetään 23% sekä 7% muita sosiaalikuluja, jolloin saamme nettopalkan 2 000€.
= ALOITUSKUSTANNUKSET YHTEENSÄ: 237 088€
Toiminnan kannattavuuslaskelmat
Tulossuunnitelma:
1. Myyntitulot: Työaikamme on 8h/päivä (liike auki viitenä päivänä viikossa). Kahdeksan tunnin työpäivään mahtuu molemmille meille keskimäärin 5 väri+leikkaus työtä. Väri+leikkaus maksaa keskimäärin 80€/työ. Tämä kerrottuna päivää kohden ja alvien (8%) kanssa tekee 864€ ja kuukaudessa 18 144€. Tuotteita myymme keskimäärin neljälle asiakkaalle päivässä. Tuotteiden keskimääräinen hinta on 20€. Tämä tekee päivää kohden 80€. Tämä kerrottuna päivää kohden ja alvien (22%) kanssa tekee 97.5€ ja kuukaudessa se tekee 2 047.5€
MYYNTITULOT YHTEENSÄ: 20 191€/KK
2. Muuttuvat kulut: Aineita menee asiakkaille väriä n.60ml ja hapetetta saman verran. Tuubissa on 60ml väriä ja se maksaa n.8€. Hapete pullo missä on 1l maksaa n. 20€. Siitä riittää n. 16 kertaa, jos sitä menee keskimäärin 60ml per asiakas. Yhden asiakkaan väri maksaisi siis noin 9 euroa meille. tämä kerrottuna päivää kohden, eli kymmenellä on 90€. kuukaudessa tästä tulee 1890€. Yksi myyntituote maksaa meille noin. 10€, tekee tämä siis 40€ jos ostajia on neljä päivässä ja yksi ostaa yhden tuotteen. kuukaudessa tämä tekee 840€. Yhteensä siis 2 730€.
Nettopalkkamme on 2 000 per nenä eli yhteensä 4 000€/kk, jota nostamme vain me, omistajat. Lomarahasta emme vielä tiedä. bruttopalkkamme on 2 600€, josta vähennetään 30% sosiaalikuluja, jää käteemme per henkilö 2 000€.
= MUUTTUVAT KULUT YHTEENSÄ: 6 730€/kk
MYYNTITULOT 20 191/kk- muuttuvat kulut 6 730€/kk on MYYNTIKATE: 13 461€/KK
3. Kiinteät kulut: Oma nettopalkkamme on 2000 per nenä, eli yht. 4 000€/kk. Sosiaalikuluja on 600€ per nenä eli yht. 1 200€/kk, siispä yhden henkilön brutto 2600€/kk. Kiinteistön yhtiövastike on 200€/kk, sähkö 150€/kk ja vesi 100€/kk. muut kiinteät kulut: lainan maksu pankille 2 000€/kk, vakuutukset 1 500€/vuosi, eli tämä jaetaan 12kk, tulee 125€/kk. Mainonta: 3 470€/kk. Rahti ja kuljetus: 100€/kk. Jäsenmaksu PAMille on 27.3€/kk (1.05% bruttopalkasta). kirjanpito 300€/kk. Huom! koko summasta vähennetään vuokratuolilaisten vuokra, 2 000€/kk.
KIINTEÄT KULUT YHTEENSÄ: 11 537.30€/kk MIINUS 2 000€ = 9 537.30€/KK
MYYNTIKATE 13 461€/KK - KIINTEÄT KULUT 9 537.30€/KK = 3 923.70€/KK!!!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Lillin cv
Lilli Sivula CV
Kivikatu 11 A6
15700 LAHTI
Puh. 045 134 7826 9.11.2009
HENKILÖTIEDOT
Nimi: Sivula Lilli Else Ilona
Syntymäaika ja -paikka: 23.12.1991 Asikkala
Siviilisääty: Naimaton
KOULUTUS
Peruskoulu Vääksyn Yhteiskoulu 2007
Hiusalan perustutkinto 2007-
TYÖKOKEMUS
Miisa Parturi-kampaamo, työharjoittelu, 2 vko 2007
Kahvila Kanavan Helmi, kesätyöntekijä, 2kk 2008
Salon Serenella, työharjoittelu, 2kk 2009
Salon Serenella, kesätyöntekijä, reilu 2kk 2009
AJOKORTTILUOKKA
M
KIELITAITO
Suomi äidinkieli
Englanti sujuva
Ruotsi tyydyttävä
HARRASTUKSET
Erilaiset liikunnalliset harrasteet

maanantai 9. marraskuuta 2009
Sannan cv
Sanna Viljanen CV
Nuolikatu 10 B 24
15100 LAHTI
044 589 0000 9.11.2009
HENKILÖTIEDOT
Nimi: Sanna-Mari Viljanen
Syntymäaika: 7.9.1984
Syntymäpaikka: Lahti
Siviilisääty: Naimaton
KOULUTUS
Lahden kansanopiston perusopetuslinja 2001
Nuoriso- ja vapaa-aika-alan perustutkinto 2004
Hiusalan perustutkinto 2007-
TYÖKOKEMUS
Hiusmuotoilukeskus Naps, TET 2 vko 1999
Myrskylän kesäleiri, leiriohjaaja 2002
Vierumäen leiritulet – liikuntaleiri, leiriohjaaja 2002
Saksalan nuorisotalo, ohjaaja 2003
Lahden kaupunki, Onnelantien päiväkoti
työharjoittelija 6 kk 2004- 2005
Harjulan setlementti, Niemen päiväkoti
ryhmäavustaja 9kk 2005-2006
Lahden kaupunki, perhepuisto /
päivähoidon kerho, työharjoittelija 4kk 2006-2007
Lahden kaupunki, perhepuisto
kausityöntekijä 2007 ja 2008
Hiusateljee La Luna Lilja, työssäoppija 2vko 2007
Salon AR, työssäoppija 8vko 2009
Kampaamo Marja Ilvonen, kesätyöntekijä 2009
KURSSIT
Järjestyksenvalvojan peruskurssi, Lahti 2002
Ensiapu 1 ja 2 2002
B- Ajokortti 2002
Hygienia osaamiskurssi 2004
Anniskelupassi 2004
KIELITAITO
Englanti, tyydyttävä
Ruotsi, tyydyttävä
HARRASTUKSET
Lenkkeily, lukeminen

kustannusarvio
Liiketilan kustannukset:
Olemme ostaneet liiketilan keskustasta, jonka arvo on n. 200 000€. Yhtiövastike on noin 200€/kk Sähkölasku kuussa on noin 150€/kk ja vesi noin 100€/kk. Remonttiin menee 5000€. Remontoimme itse ja remonttiin sisältyy tapetointi, pienet maalaukset. Samaan hintaan sisältyy pesupaikkojen asennus. Liiketila on toiminut aikaisemminkin parturi-kampaamona, joten sähköjä yms ei tarvi laittaa uudelleen. Vuokratuolilaisilta (2 henkilöä) saamme kuussa yhteensä 2000€.
Maksamme lainaa pois kuussa noin 2000€ riippuen tuotoista ja menoista. Yht: n. 205 450
Kalustekustannukset:
Peilit 4kpl 600€, asiakastuolit 4kpl 2400, pesupaikat 3kpl 3600€, satulatuolit 2kpl 300€, lehtiteline 250€, sohva 710€, kassapöytä 850€, lastenkorokkeet 2kpl 150€, kassakone+maksupääte (visalaite) 1040€, kahvinkeitin 100€, mikro 50€, pesukone+kuivausrumpu 2000€, pukukaapit 500€. yht. 12550€
Tarvikkeet:
sakset, rullat, permistarpeet, väritarpeet, kammat, harjat, pinnit, klipsit yms.. yht. 2665€
Muut:
Wc-paperi 10€/kk, kahvit 10€/kk, suodatinpussit 5€/kk, astiat 100€, tiskiaine 10€/kk, Desinfiointiaine 30€/kk, mopit 15€, pyykinpesuaine 10€/kk, Wc-pesuaine 5€/kk, lattianpesuaine 5€/kk, peilienpesuaine 5€/kk, pölyjen pyyhkimisaineet 5€/kk, imuri 150€, pölypussit 2€/kk, lattialasta 15€. Yht. 377€
Tuotteet:
värit ja niihin tarvittavat tupsut ym. 2000€, perm.aineet 200€, muotoilutuotteet 1000€, shamppoot/hoidot 1000€. yht. 4200€

Liiketoimintasuunnitelma
Listaamme ensin yrityksemme heikkoudet ja vahvuudet:
Vahvuudet:
-Sijainti. Liikkeemme sijaitsee ydinkeskustassa, ja siten helposti asiakkaiden ulottuvilla.
-Netissä toimiva ajanvaraus.
-Ehkä ainoa VAIN naisille suunnattu kampaamo kattavilla palveluilla.
-Kuukausittain vaihtuvat kampanja tuotteet ja luennoitsijat.
-Näyttävä markkinointi mm. naistenlehdet.
-Hieno, pienillä yksityiskohdilla sisustettu liike. (värimaailma naisten makuun.)
-Laadukkaat ja monipuoliset tuotteet/palvelut
-Omistamme itse yrityksen ja koemme sen olevan plussaa.
-Henkilöstömme on koulutettu ja ammattitaitoinen.
Heikkoudet:
-Kun sijaitsemme keskustassa kilpailu on varmasti kovaa.
-Asiakkaita karsiutuu paljon pois, kun liike suunnattu VAIN naisille.
-Jos liike ei tuota voittoa, meillä on paljon lainaa maksettavana, eli ns. velkakierre.
-Joku voi kokea liikeideamme syrjivänä juuri sen takia kun suunnattu ainoastaan naisille.
-Omistamme itse yrityksen, joka rasittaa paljon sekä henkisellä että fyysisellä tasolla.
Mahdollisuutemme pärjätä alalla on hyvä, jos osaamme vain hallita hyvin heikkoudet ja riskit.
Uhkana saattaa olla mahdolliset tapaturmat jommalle kummalle yrityksen johdossa toimivalle osapuolella, eli meille, joka johtaisi täyteen työkyvyttömyyteen. Emme pidä yhteiskunnallisia asioita, kuten lama, niinkään uhkana.
On hyvä ottaa myös huomioon liiketoimintasuunnitelmaa tehdessä seuraavat seikat:
1. Raaka-aineiden hankinta: Hankimme tuotteemme eri tukkureilta, pääasiassa Henkel Nordic oy:ltä. Käytämme myös muita, kuten Sim ja cutrin, mutta pienemmissä määrin. Meillä on varasto tuotteille jotka eivät ole myynissä, ja poisto tuotteita myymme alennuksella.
2. Toimitilat: Omistamme liiketilan ydinkeskustasta.
3. Tekijät: Toimimme itse liikkeessämme kampaajina ja meillä on myös kaksi vuokratuolilaista joista toinen on myös kosmetologi ja toinen on kampaaja joka on erikoistunut hiuspohjan hyvinvointiin.
4. Markkinointi ja myynti: Markkinoimme yritystämme näkyvästi ja odotamme sen lisäävän myyntiä.
5. Paperityöt: Hoidamme itse laskut eri tukkureilta ja luennoitsijoilta, mutta kirjanpidon ja palkkojen laskennat ostamme kirjanpitäjältä.
6. alustava kannattavuuslaskelma: Tarvitsemme suuren summan lainaa pankilta, ja odotamme hyvää kannattavuutta liikkeellemme hyvän liikeidean myötä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Sidosryhmäyhteistyö yrittämisessä
-Omistajat: omistajina toimimme me, eli Lilli ja Sanna. Annamme jonkin summan pääomaa liikkeellemme, jotta saamme yrityksen alkuun. Toivomme henkilöstön tuovan yritykseen oman hyvän panoksensa, jotta saisimme voittoa.
-Henkilöstö: Henkilöstöömme kuuluu vuokratuolilaiset, joita ovat; kosmetologi joka tekee kynnet ja maskeeraukset, parturi-kampaaja joka on erikoistunut intialaiseen päähierontaan. Henkilökunta maksaa meille vuokraa.
-Rahoittajat: Rahoittajana meillä on tietty pankki, josta olemme ottaneet lainaa pääomaamme ja liikkeen aloitukseen. Samaa kautta olemme hienosti saaneet vakuutukset sekä liikkeelle että itsellemme. Vuokratuolilaisilla on omat vakuutukset.
-Hankkijat/tavarantoimittajat: Tavarantoimittajana meillä toimii mm. henkel nordic oy. Kyseisen firman edustaja käy meillä kerran kuussa katsomassa puutteet. Muitakin on, mutta pienemmissä määrin (cutrinin joitain muotoilutuotteita, similtä system4..) jotka käyvät sitten harvemmin. Kampanjoissa käytämme joka kuukausi aina eri yritysten edustajia mm. Ben Nyen Riitta Vaara, joka pitää luennon tuotteistaan. Heidät tilaamme itse, joka kuukausi uuden. Tarvittaessa voimme "kierrättää" edustajia. Edustajat tuovat aina tullessaan laskun, tai toimittavat sen tavaran mukana myöhemmin. Pienet hankkeet maksetaan kerralla, mutta esimerkiksi kalusteiden hankinnassa olemme käyttäneet osamaksua.
-Julkinen valta: Käytämme yrityksessä erillistä kirjanpitäjää, joka hoitaa yrityksemme verotuksen, palkanlaskennan ja kirjanpidon. Toimitamme kirjanpitäjälle kuitit, laskut jne.. kerran kuussa. Kirjanpitäjä ottaa tuntipalkkion, ja toimittaa meille siitä laskun.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)